United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuomas odotteli toveriaan kaiken sen päivää, jonka Elias viipyi sairasten luona. Hän astui tiepuoleen ja istahti odottamaan. Vartoi, vartoi, nukkui, heräsi, taaskin istui, ei vaan kuulu kumppania. Melkeinpä katsoi silmänsä sokeiksi. Aurinkokin jo laski metsän taa, ei vaan Eliasta kuulu. Mutta kuinkas hän oisi voinut olla huomaamatta; näkeehän tässä kauas aroa pitkin.
Ennen ajoin minä aina perhosia takaa, sain niitä kiinni, ihailin heidän siipiensä ihmeellistä väririkkautta ja päästin ne sitten vapauteen niin olin minä usein kulkenut puolen päivää pitkin aroa; Nyt oli kaikki ihan toisenlaista. Minä oleskelin paljon mummon huoneessa, joka vanhanaikuisine juutalaiskodista tuotuine huonekaluineen vaikutti minuun kummallisesti.
"Kun vainottu läheni meitä, huomasimme pian, että se oli valkoinen mies, pukeuneena pukinnahkaisiin vaatteisiin, samoinkuin me itsekin, ja varustettuna pitkällä lännen kiväärillä. "Hänen hevosensa näkyi jo olevan väsymäisillään, jota vastoin hänen punanahkaisten vainoojiensa ratsut vielä täysin voimin laukkasivat laajaa aroa eteenpäin.
Hetken tarkasteltuamme aroa, jolta raikas lounaistuuli puhalsi, tulimme vakuutetuiksi, etteivät hevoseni tarkat korvat olleet pettäneet, sillä sieltäpäin varmaan joku vaara meitä uhkasi; sillä jos se olisi tullut metsän puolelta, niin varmaan sudet sen olisivat kuulleet ja tauonneet ulvomasta, jota vastoin ne nyt meidän liikkeelle lähteissämme jatkoivat tätä kamalaa virttänsä täydellä voimalla vallan lähellämme metsässä.
Jos tietäisitte, missä tilassa se oli viimein palatessani!" sanoi hän hieman äreästi. Heintz repi ujosti korvaansa ja katseli pelokkaasti ankaraa sisartansa. Mutta minä juoksin hänen luoksensa ja otin häntä kädestä. "Heintz, häijy Heintz, etkö minua onnittele?" "Kyllä, kyllä, prinsessani; mutta minua surettaa myöskin; aroa ei siellä kuitenkaan ole."
Kun kulemme mehevän vihannan peittämää aroa pitkin, emme kyllin voi ihailla sen kauneutta. Kastehelmet näyttävät miljoonilta timanteilta, jotka kimaltavat milloin yhden milloin toisen värisinä.
Mutta katselepa kuitenkin kerran keski kesän aikana tätä pilkattua aroa.
Matkustaa siellä kymmenin virstoin aroa, joka pysytettyine hautapatsailleen näyttää yhtämittaiselta hautuumaalta. Tultuamme onnellisesti Jenisein ja sen sivujoen Tuban poikki, jotka olivat täynnä jääsohjoa, saavuimme me yhdeksän päivän päästä Tomskista lähdettyämme Verhne-Suetukiin. Kylä, joka on laaksossa pienen puron rannalla, on niin piilossa ettei tiedäkään ennenkuin tulee ihan sen päälle.
Minä liikahdin ehdottomasti, pieni penkki narisi ja uutimet liikahtivat. "Kuka täällä vielä on?" kysyi mummo kuunnellen. "Lapsi, armollinen rouva Lenore," vastasi Ilse hidastellen. "Willibaldin lapsi niin, minä tunnen hänet; hän juoksentelee pienin paljain jaloin aroa pitkin ja laulaa tuolla ylhäällä kukkulalla. Minä en voi kärsiä laulua, Ilse."
Neiti Streit piti enimmiten ne edessä ja valitti pelkäävänsä ääretöntä, hiljaista aroa; päivänpaisteessa ja kuutamossa rupesi hän opettamaan minua lukemaan ja kirjoittamaan. Hän oli viisitoistavuotiaana tullut kaupunkiin palvelukseen mummolleni, ja tämä oli opettanut häntä lukemaan ja kirjoittamaan. Kuitenkin alkoi hän uudestaan minun kanssani.