United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten kääntyi hän Anteroon, loi häneen pitkän läpitunkevan silmäyksen, otti avaimen naulasta ja sanoi: "Minä en tunne teitä, mutta vainaja tässä luotti teihin; siis tahdon minäkin luottaa. Olkaa uskollinen, niin ette kauppaanne kadu. Laittakaa nyt, että kuollut saa mitä hän enää tarvitsee; minun aikani on tullut". Ja hän meni.
Pfalzillaisen iloinen luonne vaikutti sangen virvoittavasti Anteroon. Ja sitä iloisemmin riemahti sydämensä, irtipääseminen läheni ja hän nousi vuoren synkeydestä päivän valoon sekä käänsi askeleensa vähäiseen maataloon, joka oli Hauensteinin korkeimmalla kukkulalla. Täällä oli ystävämme maja; vähäinen, talonisännältä vuokraamansa huone oli asuin- ja makuupaikkansa.
"Teidän viime sanoistanne, herra kapteeni, päätin minä viskaalille ilmoittaa kauppiaan kuoleman" sanoi Antero kainosti. "Te ette tunne minua; siis varjettakseni itseäni epäluulosta ... niin..." Kapteeni oli leppynyt. Mitä oli tapahtunut, oli ihan aivan paikallansa. Hän loi silmänsä Anteroon. "Sinä olet hyvä poika; jopa ymmärrän Karlgrenin rajatonta luottamusta sinuun" sanoi hän.
Käsi vavisten kaatoi hän sahtia lasiin, tyhjensi sen yhdellä siemauksella pohjaan, loi julmistuneen katseen Anteroon ja Karoliinaan ja nousi sitten ylös, paiskaten oven kiinni kamariinsa, josta alkoi kuulua kiivasta kävelyä ja tuolien kolahtelua ja itseksensä-haastelua. Ehkä minä en sentään, sopersi Karoliina. Jos et sinä sitä nyt tee, niin et sitä enää voi koskaan tehdä.
Otto aikoo vielä kerran ottaa sekä laamannin että pappilan maat arennille. Kyllä se siihen pystyy, kun saa toimeliaan akan. Pirtin läpi oli pari kertaa kulkenut nuorehko nainen, kalpea, ruskeasilmäinen, katsahtanut Anteroon niinkuin aikoen jotain sanoa, mutta mennyt sitten samassa pois. Kuka tuo on? kysyi Antero. Sehän se on se Laurin Heta.
Hän oli nostanut puristetun kätensä ylös, mutta laski sen samassa ja purskahti hermostuneeseen nauruun, jota ei saanut hillityksi, ennenkuin se vääntyi ja vaihtui itkuun. Ukko oli kiinnittänyt laimeat silmänsä Anteroon, ne olivat selvinneet ja teroneet, hän oli käynyt totiseksi ja kysyi yht'äkkiä tiukasti: Kuule, mies, mikä sinun oikein on?
Mitä taasen Anteroon tulee, niin oli kaupungissa yleinen ajatus se, että hän oli rehellinen, mutta että itse kauppiaan rehellisyyden laita oli niin ja näin. "Antero olisi hyvä ja oiva poika" sanoi kauppamies usein.
Samassa määrässä kuin kauppiaan luottamus Anteroon lisääntyi, oli hän ruvennut häntä kohtelemaan aivan toisin kuin ennen. Karlgrenin kävi, niinkuin typerien ainakin, että hän vaikkei itse sitä huomannut muuttui puukhollariksi tahi käskyläiseksi, ja Antero muuttui isännäksi. Tutunkin oli mahdotointa tuota huomata, sillä Antero antoi käskyjänsä viisaasti: "Eikö niin?" "Niinhän se on?"
"Eikö se ole ostettava?" j.n.e. Ja samassa määrässä kuin kauppiaan luottamus häneen nousi, kuului vastaus: "Niin aivan!" "Niin se on!" "Ostetaan kaiketi!" jopa, vaikkei kauppias ymmärtänyt laisinkaan, miksi se niin oli, tahi miksi se oli ostettava. Tämä luottamus kauppiaassa Anteroon oli kasvanut, samassa määrässä kuin tauti työtänsä teki.
Isäntä loi pitkän, tutkivan katseen Anteroon ja vastasi Ristolle: On kulkenut maakuntain raja ja uskojen, ja kulkee vieläkin. Se on tässä lähellä? Tuossahan se on ihan Se oli vähän matkaa aitasta mäkeä ylös sen korkeimmalla paikalla; lähellä sitä oli tuulimylly. Sieltä oli näköala vielä avarampi kuin äsken pirtin perältä. Näkyi uusi maailma toiselta puolen Rajavaaran ja pitkin sen harjannetta.