United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Anna tänne pistooli ja ota tämä!... Mutta älä odota että minä enää kuuntelen, vielä vähemmin odotan mitään sanoja tahi merkkiä!" He vaihtoivat aseita semmoisella kiivaudella ja pikaisuudella, että sitä on mahdoton kertoa ja yhtäläisellä kiiruulla ojensivat he ne toistensa rintoja kohden.
Sillä tavalla palasivat he asuntoonsa. Pääovi oli kiinni, ja isä ja Anna jäivät odottamaan, että tultaisiin avaamaan. Odottaessaan piirteli Anna hajamielisesti kuvioita pihahiekkaan päivävarjonsa kärellä, ja isä, joka oli hyvin järjestystä rakastava, määräsi, että havut rappujen edessä ovat uudistettavat.
Anna Liisa tyrmistyi niin, ettei tahtonut saada sanaa suustaan. Hän näki selvään pojan olennosta, että se on johonkin syyllinen. Hyvä Jumala! Mitä se on Ristel tehnyt? huudahti Anna Liisa kauhistuneena. Varastamassa se on ollut isähyväkkäänsä kanssa. Tokko lienee viimeinen varkaus sen vanhempi kuin mennä yönä.
Keskellä kotaa oli tulisija ja suuri musta pata, joka riippui koukussa. Permantona ei ollut kuin kova maa, harmaa ja nokinen. Yhdellä sivulla oli kumminkin hirsinen seinä ja siinä ovi. »Saunako tuolla takana?» »Sauna», kuului Anna Sohvin vastaus. »Siellä kylvömme joskus», päätti Betty. »Käyhän se laatuun.» »Tulkaa jo pois», kehoitti Heta ja tytöt tottelivat. Mutta silmät yhä vilkkuivat ympäri.
TOPPO. Niin, anna tulla suustasi kaikki, että mekin kuulemme.
Anna waipui wieressään olewalle penkille. Ebba rouwa oli sill'aikaa jättänyt kamarin, ja Anna näki olewansa kahden kesken peljätyn Puolalaisen kanssa. He oliwat molemmat wähän aikaa ääneti. Anna ei näkynyt saawan puhetta huuliltansa. Wihdoin istahti Puolalainen hänen wiereensä ja sanoi: "Minä en wielä tunne, woitteko minulta wastaan ottaa sanoman, joka minun nyt täytyy teille ilmoittaa."
Kun olisi vaikka onneksi sen kovertanut, niin olisi voinut kuoltuaan siinä mötköttää kuin hevosen soimessa!» Paljo surua oli ensi aikoina talossa. Aviopuolisoiden väli ei ollut sydämellinen ja Anna Liisa aina pelkäsi Antin vedenjuontia.
"Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin", ja nyt antoi Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin. "Voi, mitä olet tehnyt?" valitti Marssu. "Nyt se meihin suuttuu, eikä anna meille ollenkaan lahjoja." Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa.
»Kah, minun hyvä rouvani!» huudahti Anna, ja pyyhkiellen hikeä otsastansa hän sanoi: »Kudoin niin, etten huomannutkaan teidän tuloanne. Käykää istumaan lapset, menkää pois tieltä, että pikku neiditkin istumaan pääsevät.» »Voi Anna», sanoi rouva, »on sinulla paljo vastuksia varmaankin.
Ei saanut kuitenkaan ajatuksiaan siihen kiintymään. »Mutta huomenna minä aloitan enkä anna minkään häiritä itseäni». Häntä harmitti jokin. Hän nakkasi viimeiset vaatteet luotaan ja iski päänsä syvälle tyynyyn. Vasta aamupuoleen yötä oli Elli saanut unta silmiinsä. Hänet oli vallannut hermostus, jota hän muuten ei tuntenut.