United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanhus ei voi sinua retkelläsi seurata. Salik Sardar Khaan on käskenyt minua uutta, vaaleata morsiantansa koristamaan. Tässä tahdon antaa sulle jotakin hänelle lahjaksi sopivaa. Alheidi, kolme surmaa on tämän tikarin terällä. Katso, sen kolme särmää ovat terävät, elä niihin koske, pieninkin kosketus haavoittaa ja pieninkin haava tuottaa silmänräpäyksessä kuoleman!"
Seuraavan päivän aamu oli käsissä ja riemulla tervehti Alheidi aurinkoa, sillä Salikilla ei enään ollut mitään tuskia ja haavat olivat melkein terveet. "Oi, Alheidi! Sieluni vapisee ajatellessani sinun uskaltaneesi mennä yksin erämaahan. Olisithan sinä, joka olet mulle henkeäni kalliimpi, voinut joutua petojen saaliiksi." Kuukausia oli kulunut.
Pian kuului eräs hänen leikkitoverinsa lähestyvän laulaen. "Huomenna, auringon mailleenmeno-aikana, ihana Alheidi," sanoi muukalainen ja katosi, merkitsevästi nostaen sormensa huulillensa. Ken oli muukalainen? Mitä hän tahtoi? Mistä hän tuli? Miten oli hän päässyt sisään? Koko päivän lepäsi Alheidi äänetönnä leposohvallansa.
Kuulitko laukauksen? Se oli merkki. Uskolliset seuralaiseni ryntäävät nyt salaman tavoin isäsi taloon. Elä säikähdä, armahin! Eivät he saa siellä mitään vahingoittaa, eikä ryöstää, ainoastaan kääntää huomiota sinne päin, ett'ei kukaan ajattelisi sinun vartioimistasi. Tule, Alheidi! Virkku varsani vartoo sinua täällä ulkona.
Mutta yhä katkerampaa tuskaa kärsi Alheidin sydän, sillä hän näki Salikin silmien yhä lämpimämmin palavan, hänen katsellessaan niin ihanaa, mutta aina alakuloista vierasta tyttöä. Mutta sydämensä sisimpään sopukkaan kätki Alheidi tuskansa. Niin tuli Salik eräänä päivänä hänen luoksensa. "Alheidi! Hevoseni, lempiratsuni, on haavoittunut.
Ilta joutui ja vielä olivat koskematta päivällisen tuoksuvat hedelmät, vielä häilyivät valloillaan, vain löyhästi sidottuina ja koristeitta, kiiltävät kiharat. Valkeni aamu, jo heräsivät kukkaset ja perhot, mutta vielä ei ollut Alheidi nukkunut. Viimein sulkeutuivat kuitenkin hänen silmänsä suloiseen uneen ja hänen herätessään oli aurinko jo korkealla taivaankannella.
Alheidia värisytti ja hän pysähtyi hetkeksi. Silloin riensi ratsujoukko naisten ja lasten seuraamana riemuhuutojen kajahtaessa, ohitse sen paikan, missä Alheidi seisoi. Salik ei häntä huomannut. Ja katso, Salikin edessä hevosen selässä istui nainen. Siinä oli Alheidikin kerran istunut, mutta kuka oli tämä? Alheidin kasvot hehkuivat kuin leimuava liekki.
"Elä pelkää, Alheidi! Sinun tähtesi on voitto meidän!" "Ratsun selkään joka mies! Taistoon Alheidin puolesta! Jokainen, joka lähestyy hänen lepoansa häiritsemään, on kuoleman oma!" Nopeasti riensi ratsujoukko yli kentän. Alheidi yksin jäi levottomana lähteen luo. Erämaassa vallitsi äänettömyys, mutta äkkiä häiritsi hiljaisuutta taistelevain kimeät huudot.
Tiesi, sillä hän oli nähnyt erään leikkitoverinsa sairastavan ja rakkaimman satakielensä kuolevan. Tiesikö Alheidi, mitä on rakkaus? Ei. Hänen silmänsä eivät milloinkaan olleet nähneet muuta miestä, kuin hänen isäänsä. Eräänä aamuna istui Alheidi yksinänsä nurmikolla säihkyvän suihkulähteen partaalla.
Mutta kun hän taas impeinsä kera iloisessa kisassa valtakunnassansa liiteli, silloin satakielet kimakasti tuhansin kielin livertelivät ja uhkeana henkivartiona liihoitteli hänen ympärillänsä välkkysiipisiä, kiiltäviä perhosia. Tiesikö Alheidi, mitä on ilo? Tiesi, sillä se oli hänen alituisena toverinansa. Tiesikö Alheidi, mitä on suru?