United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Häntä miltei vapisutti se ajatus, mikä nyt hänen mieleensä lennähti: »Kuinkahan monta surua näihin Suomen peltoihin onkaan haudattu?» Hän oli joskus ennenkin tuntenut että maa oli ikäänkuin pyhä, suurella vaivalla ja hiellä lunastettu. Mutta nyt hänelle selvisi aivan uusi asia. Työ oli vain yksi puoli.
"Kaksikymmentä jalkaa", hän vastasi, "senverran kuin arvaamalla voin päättää". Se ei siis laatuun käynyt. Joku ajatus laskeutua pyssyni olkahihnaa pitkin ja sitten loiskata alas loput matkaa, oli aivoihini iskenyt; mutta syvyys teki tuuman mahdottomaksi.
Ja jos sellainen ajatus olisikin mieleen johtunut, olisi hän varmaankin sille nauranut. Kun isäntä tuli kotiin, ei hänkään yrminyt Nurkanperäisiä. Yötä saivat he olla talossa ja vielä kappaleen seuraavaakin päivää. Sannan ei tarvinnut tällä aikaa ulkona liikkua, vaan vaateita sai hän rauhassa korjaella sillä aikaa kun Matti ja pojat kylää kiersivät.
Ajatus oli kovin lähellä ollakseen syntymättä, toivomus liian luonnollinen jäädäkseen lausumatta: »ollapa, että olisivat meillekin tilkkasen säästäneet! Mutta nahkaansa ovat, pakanat, viininsä viimeiseen tippaan vetäneet!» Liekö vartija arvannut aivoituksemme, en tiedä mutta samassa hän virkkaa: Jos korkeasti kunnioitetut herrat tahtovat tyhjentää pullon viiniä... Linnanko viiniä?
Pienen maaseutukaupungin uteliaisuus aletaan sangen pian »hieman hälistä», käyttääksemme rouva Runebergin sanaa ja ennen kaikkea ajatus hänen omasta suhtautumisestaan runoilijan puolisoon, kaikki sellainen jättää voimakkaan heijastuksensa Emilie Björksténin mieleen ja vaikuttaa hänen toimintatapaansa.
Ja sitten oli tullut lisäksi ihan uusi, ennen tuntematon viehätin. Huhuilivat jostakin suuresta ja vapaasta, jota sanoivat »joeksi». Toiset sanoivat »virta». Summa vaan, että johonkin semmoiseen rajattomaan ja pohjattomaan meidän oli määrä tulla ja että siellä oli alkava vapaus. Vapaus kuinka se ajatus sykähytti! Mitähän se onkaan? Onko puro pääsevä näistä pakkoäyräistä valloillensa?
Samassa kuin olin, mitä itseeni tulee, ehdottomasti valmis myöntämään näiden uusien näkökantain oikeuden, minua sekä kummastutti että viehätti ajatus, että se, mitä olin pitänyt miltei suurimpana syntinä, nyt olikin semmoista, mihin päinvastoin kehotettiin. »On hyvin järjetöntä uskoa, että meidän päävelvollisuutemme himoihimme nähden on kieltäytyminen niiden tyydyttämisestä.
"Ei mainita ei muistella häntä!" vastasi sir Kenneth, jonka itsehalvennuksesta sortuneet hengenvoimat tämän kiistan kautta alkoivat saada entisen jäntevyytensä takaisin, "pyhän ristin kautta, johon panen toivoni, hänen nimensä on oleva viimeinen sana suussani, hänen kuvansa viimeinen ajatus sielussani. Käytä kehuttua voimaasi tätä paljasta päätäni vastaan ja koeta, voitko aikomustani estää".
Kuullessaan laulun, seisahtui hän miettimään, menisikö ollenkaan häiritsemään armaansa kentiesi viimistä ilohetkeä. Vastustamattomalla voimalla tunki hänen päähänsä ajatus: "voi lintuseni! Vielä laulelet onnellisuuden keväänä toivorikkaita liverryksiä tietämättä, että tuota pikaa saattaa tulla kaikki toivotut tuulen-tupasi maahan ruhjotuksi ja kentiesi vielä itse menehtyneeksi raunioiden alle."
Tarvitsee vain jonkunverran lukea pyhiä evankelioita ja asettaa niiden ylevät esikuvat meidän itsemme rinnalle, nähdäksemme kuinka turmeltuneita, kuinka epäkristillisiä me olemme. Ja tuo pappi! sanoi Aadolf, jonka ajatus jälleen palasi Svenoniukseen, onko entisajan verisimmilläkään epäjumalilla ollut hänen kaltaistansa palvelijaa?