United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vielä tälle neitoselle, Tälle pienelle tytölle, Luokki tuominen tulevi, Aisa koivuinen ajavi. Vielä tälle neitoselle, Tälle pienelle tytölle, Rahat raskuen tulevat, Tengat pienet piehtaroien, Killingit kipoa lyöen, Tolpat toistansa ajellen. Vielä tälle neitoselle, Tälle pienelle tytölle, Tuoahan Turusta sormus, Kihlat toiset Torniosta, Riiasta hopiariksit, Sormus Suomessa valettu.
Ampuihan kerran Marjalan Hermannilta Ronkaalasta sisarensa häistä palatessa Kitusenselälle hevosen, ihan suuren, lihavan, ja terveen mustan oriin, että kumpainenkin aisa pärskähti poikki, ja hevonen juoksevilta jaloiltaan roiskahti tiepuoleen eikä sen erän perään karvan juuri järähtänyt. Sepä ihmettä.
Ei kukaan ollut koskaan nähnyt ukko Pekkaa työssä, ett'ei hän olisi laulanut "aisa toista", vaan työssä oli hän aina, uinahtaen vaan hetkisen sydänyön aikaan, niinkuin muutkin laululinnut; kummako siis, jos koko pitäjäs osasikin ulkoa Pekan laulun. Viikon kuluessa tuli meistä Pekan kanssa hyvät ystävät.
Reessäolijat ennättävät väistyä, seiväs katkeaa kahdeksi perälautaan, ja Junnu jää läähättäen kaplaiden sijalle seisomaan. Takaisin palattuaan tapaa hän kuormansa tiepuolesta toisen mäen alta ja hevosensa vaahtoisena vavahtelemasta aisa selän päällä.
Mutta Athenelt' ei tuo piillyt vilppi Apollon, luo sotajoukkojen pään Diomedeen riensi hän joutuin, ruoskan tarjosi taas, hevot voimaa henkäsi täyteen, karkasi vimmoissaan Admeton aaluvan jälkeen, katkoi hält' iespuun; hevot silloin toisa ja toisa heittihe syrjään tieltä, ja maahan raukesi aisa.
Tiinan hyväntahtoinen nauru tarttui meihin muihinkin ja heti nauroimme kaikki tietämättä mille oikeastaan nauroimme. Isä ja poika olivat ainoat jotka vakavana katselivat toisiaan hetkisen, vaan sitten tarttui Pekka taaskin höyläänsä ja samalla kajahti kehikossa: "aisa toi ". "Etkö sinä anna edes pojallesi kättäkään, ukko?
Jo päivänä kolmantena päätyi Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille. Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, oli teittensä ajaja, matkojensa mittelijä noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Tuli nuori Joukahainen, ajoi tiellä vastatusten: tarttui aisa aisan päähän, rahe rahkehen takistui, länget puuttui länkilöihin, vemmel vempelen nenähän.
Säntillisenä miehenä ei hän tahtonut saapua liian myöhään, mutta ei myöskään liian aikaiseen ja oli siis laskenut saapuvansa runsaasti neljännestuntia ennen junan lähtöä. Arvaamaton tapaturma sattui kumminkin matkalla; juopunut talonpoika ajoi hurjaa vauhtia kuormansa hänen ajopeleihinsä kiinni ja siinä toinen aisa halkesi.
Siit' ulos tunkeutuu hopeainen aisa; sen päähän sorjan, kultaisen ikehenpä hän solmi ja siihen kultaiset silavyöt; hevot vinhat itsepä Here niihin toi; veti mielt' asemelske ja taistelohuudot.
Siinä tarkoituksessa lähdinkin ulos ja kehikossa näin vanhan, laihanpuoleisen miehen, joka höylätä nytkytteli niin, että hikiherneet kiilsivät hänen ryppyisellä otsallaan, ja samalla lauloi hän lauluansa. Se kuului: "aisa toinen, aisa toinen, koivuiset molemmat aisat", ja sen loputtua alkoi hän aina alusta taas.