United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aiken koki vetää itseänsä pois paikaltaan, saadakseen päskinsä käsihinsä, mutt' oli mahdotonta. Ei mikään huuto voinut vapauttaa häntä; sill' ei ketäkään ihmislast' ollut kuuluvissa, ja vaikkapa joku olis ollutkin, niin hän ei jaksanut huutaa. Nyt ties Aiken, että hänen oli kuolijaksi paleltuminen.
"Herra Jesus! auta minua niinkuin sinä autoit pyhää Stefanusta!" rukoili Aiken. Suomitseminen alkoi. Lyönti seuras lyöntiä ja veri virtas valkealle lumelle punaten sen. "Auta, auta minua, Herra Jesus!" rukoili Aiken Judnir, "anna minun saada Sinun tähtes kuolla." Viimein vilpeni raivo. Vihdoin väsyivät nuo ylös nostetut kädet ja vaipuivat alas!
"Mene Jumalan kanssa," sanoi Thorsen; laulellen ja hypellen, kuni lapsi, kävi Aiken marttyyriuttansa kohden. Hän ties, että Alits Virtotak oli tuossa raivoavassa joukkiossa, mutta miss' oli tämä? Hän kuuli sen kaikkialla, mutt' ei nähnyt ketäkään. Ei edes yht' ainoata ihmisen kuvainta langennut lumelle. "Ehk' ovat tuoll' ylähällä kirkossa?" ajatteli Aiken Judnir.
"Malttakaas, malttakaas!" kiljahti hän nostaen kätensä pystyyn. "Te ette saa kivittää Herran huonetta!" Mutt' Alits Virtotak juoks esille ylös nostettu suksisauva kädessään ja tarttui pojan käspuoleen. "Miss' olet ollut?" ärjyi hän. "Kanttorin kotona," vastas Aiken Judnir. "Minun kaikin mokomin täytyi saada Jumalan lohdutusta uudenvuoden päiväksi."
"Isä Thorsen" sanoi hän, "isäntäni on minut lähettänyt asialle Jakob Tudekkaan luo, mutt' uhkaten kovan kovalla selkäsaunall' on minua kieltänyt sinun luokses poikkeamasta ja puhumasta sinun kanssas. Mutta mun täytyy, isä Thorsen, mun täytyy sinun luokses tulla." "No, minkätähden, Aiken Judnir?" kysyi kanttori. "Niin, isä Thorsen.
Aiken päästettiin puust' irti, viskattiin kirkon oven edustalle, ja enemmän verta janoavat lappalaiset kiiruhtivat pois paikalta. Hiljaisuus alkoi kirkkokynnähällä. Uudenvuoden yö sädehtien katseli kirkkaasti alas maahan. Tuolla, tuolla lepäs hän kirkon oven edustalla, verehtivänä, puol'alastonna, voimatta liikuttaa yht' ainoata jäsentänsä.
Aika vauhtia hiihtoa hivelti hän, mutt' ehdittyänsä kukkulan kupehelle, seisahti hän ja eräs outo värähdys kävi hänen olemuksensa läpi. Kirkkokunnas kiehui ihmisiä mustanaan. Kuni kääpiöitä kumpusi lappalaisia ylös maasta; kivi, kivi ja taas kivi viukui ilmassa ja kieppuen lensi kirkon akkunoita kohden. Oli yleinen kivitäntä. Hengästyneenä viuhtoi Aiken vastamäkeä ylös ja syöstyi joukkoon.
Veisun hurskaat säveleet soivat kauas uudenvuoden yöhön, ja Aiken ties, että nämä olivat Jumalan enkeleitä, jotka lauloivat: "Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä tahto." Kun kuu kohos yli tunturien, oli Herra Jesus Aiken Judnirin kantanut kotihin. Hän makas kuolleena kirkon oven edessä, autuaallinen hymy huulilla, kasvoilla ja hän vietti uudenvuoden juhlaa taivaassa.
"Hänehen on mennyt perkele," ärjyivät lappalaiset, "tuo paholainen on hänest' ulos suomittava." "Suokaa minulle anteeks, isäntäni," rukoili Aiken, "mutt' enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä." Nämä sanat olivat nyt merkkinä siihen myrähän, joka nyt vallan sai. Päski riistettiin häneltä, selkä paljastettiin ja hänet sidottiin hihnoilla koivuhun kiinni.
Se loisteli taivaast' alas maahan ja maast' ylös taivaasen ja tässä sädekiillossa nyökäytteli enkelinpää alas hänelle. He lepäsivät kaikki. "Kiitos, Herra Jesus, kiitos!" huo'ahteli Aiken. Silloin heleä veisu kajahti kirkossa.