United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitkä pitkät ne olivat ... lyhyet potuukset!» yhtyi Jussi ja lisäsi: »Tuokin porsaan riivattu vinkuu tuossa selässä kuin syötävä... Etkö sinä paholainen pysy siellä vinkumatta, tahi kun lyön sinut seinään, niin ei jää saparoakaan!» Mutta lopulta ei Antti enää jaksanut juosta. Läähättäen pysähtyi hän kauppias Ahokkaan portin kohdalle ja sanoi Jussille: »Elä juokse!... Levätään!»
Nyt hänen oli määrä viedä tänne kokoontuneet sotamiehet sekä lähisaaristossa kätkössä olleet kaleerit ja veneet Ahvenaan. Mutta Ahokkaan tuli jäädä minun käskyläisekseni. Ensi töikseni retkeilin Ahokkaan kanssa Loimijoelle, jossa kapteeni Möllerin pyynnöstä kävin tarkastamassa hänen puustelliaan sekä korjaamassa talteen, jos siellä vielä löytyi jotakin arvokkaampaa.
Lähdin tällä kertaa yksinäni matkaan ja lähetin Ahokkaan Ekkerööhön viemään Riikalle kirjettä sekä vähän rahoja, jotta hän voisi taloon maksaa ylöspitonsa. Brändöössä ja Åfvassa ei ollut vielä sinne tullessani vihollisia, mutta joka hetki saarelaiset heitä odottivat Houtskarista tai Iniöstä käsin.
Olimme silloin heti päivän sarastaessa lähettäneet yhden sotilaista pitkin metsäteitä viemään päämajaan kirjettä, missä vänrikki Sahlmanin kanssa annoimme tarkat tiedot vihollisten lukumäärästä ja eri aselajeista. Itse lähdimme toisten miesten ja Ahokkaan kanssa retkeilemään Kärkölän, Lammin ja Tuuloksen puolelle, jossa emme kuitenkaan vihollisen kanssa joutuneet sanottavampiin tekemisiin.
Mulon Jussi Partanen oli oikeastaan kosimismatkallaan hänkin, mutta kun hänellä oli ollut lampaan nahkoja myötävänä, oli hän ajanut Ahokkaan pihaan ja heittänyt hevosensa sinne, itse lähtien käymään sillan takana kysymässä Antti Matikaiselta, paljonko arvoinen on Makkosen lesken talo, jos sen möisi.
Siellä tapasin ihmeekseni vänrikki Sahlmaninkin, joka oli, samoinkuin minäkin Ahokkaan kanssa, kulkenut monia seikkailuja kokien Turkuun ja sieltä tänne Ahvenanmaalle, missä hän nyt oli Möllerin joukkokunnassa. Viimemainittu mukanamme purjehdimme Föglööstä Ahvenan manterelle Saltviikin pitäjään, jossa maaherra Stjernstedt majaili Hagan kartanossa.
He sanoivat, etteivät itse muuta enää ymmärtäneet kuin lähteä omia kotinurkkiaan puolustamaan ja pelastamaan edes lähimpiä omaisiaan yleisestä tuhosta. Vietettyämme yön Juutilassa lähdimme Ahokkaan kanssa taivaltamaan Turkua kohti.
Sitä varten tuli Sahlmanin sotamiesten kanssa kulkea venäläisten päämajan itäpuolitse, samalla kuin minä kiertäisin Ahokkaan kanssa länsipuolelta. Illalla olimme siis eronneet ja yöllä olin Ahokkaan kanssa soutanut Hauhonselän yli ja sitten yhtä mittaa taivaltanut tiettömiä metsiä matkalla Hämeenlinnasta Pälkäneelle johtavalle maantielle.
Oli sumuinen lokakuun aamu ja päivä tuskin vielä sarasti, kun me Ahokkaan kanssa läpimärkinä samosimme suon halki luoteista ilmansuuntaa kohti. Edellisestä oli kulunut jo kappaleen kolmatta viikkoa.
»En minä tiedä!» vastasi Jussi reilusti, ja Partanen sanoi: »Se on minun liinakkoni.» Taas kääntyi poliisi liperiläisiin ja kysyi ankarana: »Mistäs te sen otitte?» »Kah, yhdeltä pihalta», vastasi nyt Antti. »Kenenkä pihalta?» »En minä tiedä», oli nyt Jussin vuoro. »Ahokkaan pihallehan minä sen heitin. Sieltä ne ovat sen varastaneet», puhkui Mulon Partanen.