United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä en pitänyt tarpeellisena ruveta väittelemään näistä asioista kasakan kanssa, vaan läksin hänen kerallaan kapteenin taloon, tiellä koettaen ennakolta kuvailla mielessäni kohtaustani Pugatshevin kanssa ja arvata miten se päättyisi. Minä tietysti en saattanut olla aivan levollisella mielellä. Tullessani kapteenin talolle oli jo hämärä. Hirsipuu uhreinensa haamoitti kaukaa hirveänä aaveena.
Niin, niin, olihan Antero siitä kuullut, nähnyt kerjäläisiä Porvoon ja Helsingin kaduilla hoipertelevan, tottahan se oli, mutta se astui nyt kuitenkin kuin aaveena eteen, ikäänkuin kysyen, ikäänkuin tuijottaen, vaikkei hän voinutkaan tehdä itselleen selkoa siitä, mitä se häneltä kysyi, miksi häneen tuijotti ja mitä erityisesti hän olisi voinut siihen vastata tai mitä tehdä.
Se oli tosin puolimieletön, sekava ajatus, jonka omantunnontuskain pyörre ja heräävät muistot olivat synnyttäneet, mutta se ei hellittänyt hänestä, se istui aaveena hänen vierellään, se heitti salaperäistä varjoaan kaikkeen, mitä hän ajatteli ja sanoi. Hänen mielensä oli kuin sen, joka kulkee onnettomuutta odotellen ja joka ilta levolle laskeutuessaan ajattelee: minkälaista lienee huomisiltana?
»Runo laulaos töistä Rodrigon taas, sa ruhtinas lauluniekkain!» »Hän kunnia kaiken on kansas ja maas, tarun kerron ma keskeltä miekkain.» »Ah, luuletko, uljas mun unhottaa vois kalpojen karkeloissa?» »Jäis' ennen mult' unhoon taivas ja maa, jos itse ma oisin noissa.» »Sun hehkuiko mielesi milloinkaan myös haaveista sankaritöiden?» »Isabella, ma lemmestä hehkun vaan, käyn aaveena kuutamo-öiden.»
Tulet joka paikasta kummitellen vastaani, et enää toivottuna haaveena, vaan menetetyn aaveena. En kuule enää ääntä, vaan äänen katoavan kaiun. Ei kukaan enää voi asettua siihen, missä sinä olit. On autiota, sisällötöntä, on käynyt kulo, ei pala enää aarnituli kätketyn aarteen yllä. Käväisit pesässä, hylkäsit sen, pyrähdit pois eikä kukaan toinen ole ottava sitä haltuunsa.
Ja kun se hänelle joka taholta myönnettiin, niin hän alkoi: Se ei ole tapahtuva, jos minäkin saan vakaumukseni sanoa! En ikinä usko sitä mahdolliseksi! Me äsken kyllä kuulimme oudon äänen, joka näytti meitä hetken verran vavahduttavan. Ja miksei se olisi sitä tehnyt? Onhan se niin monta kertaa ennenkin aaveena soinut korvissamme. Mutta olemmeko sitä koskaan todella säikähtäneet?
Sä mailla varjojen väikkyilet, Sä mi eloa lemmit ennen, Manan rantoja aaveena astelet, Elon tienoillen aatoksen mennen. Se kaivaten liitää luo Helokoin, se taas sulle suo Ajat riemun-rikkahat muinaiset. Nää ruususet laskemme valkeat Sun sielusi kodille kylmenneelle; Ne muinoin viestejä virkkoivat.
Tunti tunnin perästä vieri ja yhä istui hän kirjotuspöydän ääressä, päätään käteen nojaten ja synkästi eteensä tuijottaen... Se hetki on kauhea, jolloin ajatus, joka kauan muodottomana, yhäti karkotettuna aaveena on hiipinyt ympärillämme, koettaen vallata meitä, äkkiä saa selvät piirteet ja pakottaa meidät katsomaan itseään suoraan silmiin.
Syli tyhjyyden kohta jo sulkee elon huumeisen, uupuneen, meri tuntematon yli rantain pian tummana tulvailee, sodan pauhun kanssaan kantain, johon sydämet raukenee. Jo on hetkeni yksinäisin, jo on kaihottu, aikas sun! Elon maille yksinkö jäisin iäks aaveena kulkuhun ? Mana rauhansa kieltäis multa, jos en juhlien kuolla sais, jos en loppuun syömeni tulta olis hehkunut rinnallais! Meren pisar.
"Minä olen nähnyt sinun vaimosi aaveena tahi todellisena, en tiedä kumpanako vaan minä olen nähnyt hänen. Charles! Charles! niin totta kuin Taivas on yllämme, olen minä nähnyt sinun vaimosi". "Te olette nähneet hänet ilmeisenä ihmisenä, elävänä ja hengittävänä samoin kuin näette hänen veljensä tuossa", sanoi vakava, tyyni ääni palvelijoiden joukosta porraskäytävästä.