United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma luulen, että runo-into tarttuu. Miks niin? Näät kirjailijain joukko karttuu, runolle aatellut myös olen ruveta, salaperäisesti. mut pelkäks haaveiluks se ei saa huveta. Mut ken on sankari, jos saisin kysyä? Salassa huomiseen sen täytyy pysyä. Te itse! Tokko kelpaisinkaan siksi? Ken sitten sopivampi sankariksi. Mut sankaritar? Hänet maalta saamme, hälystä kaupungin kai käymme pois?
Rosvon penikoita, ärjyi Yrjö. Vaimoni on sairaalloinen ja heikko, armahtakaa, rukoili kurja mies yhä edelleen. Rosvon kurva, murahti Yrjö. Tiedätkö, sanoi Matti, mitä tietä olet ruvennut käymään? Helvetin tietä, armahtakaa! Niin, vankeuden ja kaakinpuun kautta; etkö ole aatellut jo ruveta parannusta tekemään. Olen, olen, armahtakaa, minä olen viheliäinen ihminen.
Tyttärehensäpä helläst' arvosa pastori silmäs, poltteli, naurussa suu, ja nyt puoleksi kiusaten lausui: »Hanna, mun lapseni, ei sopivaista sun vastata oiti, niinkuin ennalta aatellut kosijoita jo oisit; arvon herralta taas pian vierii päivä ja toinen vastaust' ootellen, sinä kunnes mietit ja tyynnyt.» Lausui näin hymysuin.
Hän kimpos silloin sijaltaan, mun uksest' ulos työnsi; mut hyvä sana, sauhu vaan, ja taas hän rauhan myönsi. Noin tulin toiste taas ja noin kuin ennenkin ma ilkamoin. Ett' oli ukko aikoinaan nuor' ollut hänkin kerran, edemmäs tullut matkallaan ja nähnyt toisen verran, sit' en ma silloin aatellut, siks olin liian oppinut.
Eikä Aapo heitä pois häsinytkäan, eikö lie huomannut, vai muutenko lie aatellut, että "nuoleksikoot, siitäpähän saavat". Aina kotiveräjälle seurasi häntä vasikat ja surullisesti siihen ynisemään jäivät, kun Aapo sulkupuiden välitse pihaan pistihe. Siitä astui hän pirttiin, riisui nuttunsa naulaan ja meni sitten lähteelle peseytymään.
Suomalaisen joulun. Kera kulkusien, kera kuusten, kynttiläin ja tähtein tuikkivien. Kankahalle kiinnittää tuon kaiken tahdoin, vielä kasvot kauniit Marjatan. Hänt' etsin elon tiellä. Kuvaa tuota aatellut olen päiväni ja yöni. Siitä piti tulla minun suuri elintyöni. Jää hyvästi Jouluni! Nyt huomaan sen ma vasta: En ma löydä Marjattaani koskaan maailmasta.» Taideniekka vaikeni.
Mun ei salli myrsky Sureilla, mikä kipeämmin koskee. Mut menen sentään. Koditon köyhyys, oi! No, mene, mene! Min' ensin rukoilen, ja sitten maata. Liian vähän olen Tuot' aatellut. Tää lääkettäs on, herruus! Nyt koita, tunne itse, mit' on kurjuus, Ett' antaa sille voisit kyllyydestäs, Pelastain uskon taivaan vanhurskauteen. Puolitoista syltä! puolitoista syltä! Tom-raukka!
TIMO. Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi, vakavaksi taatoksi vilttihatussa, mustassa pitkätakissa, polvihousuissa ja punaisissa liiveissä, jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Sellaisena ukkona astelee hän aatoksissaan ja ajelee härkäparia. SIMEONI. Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta, perisyntiä.
Tuot' oun aatellut ikäni, Puolen polveeni puhunut, Kuka keksi keittoneuvon, Kenpä ensinkin älysi Panna pannua tulelle, Lieripäätä liiokselle, Josta laski laarin viinan, Tämän juomisen jorotti, Johon suostui suuret herrat, Kestyi keppikerjäläiset. Voi sinua viina parka, Minkäs tieät tehnehesi?
Asettuipa luonto, tuuli taukosi, pilvet pakenivat ja kelmeänä kohosi kuu metsän latvoisa ylös. Ilman kiirettä ja huolta astelivat jo veljeksetkin läiskyvällä tiellä. TUOMAS. Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen, tuo leimaus ja jyrinä.