United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kalamies laskee verkkonsa, Verkkonsa aaltohon. Kalamies ei voi arvata Mitä käy verkkohon. Jumalaan luotetaan, Hänen on vallassaan. Kalamies laskee verkkonsa, Verkkonsa aaltohon. Moni on yökin valvottu, Kala ei tartu vaan; Aamu kun nousee siunattu, Kalakin nostetaan. Ahkeruus, luottamus, Niissä on siunaus. Moni on yökin valvottu, Kala ei tartu vaan. Moni mies voihkaa, oihkailee Murheen-tuskissaan.
Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä: munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse; karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi. Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan.
Verkkaan kuin hohde illalla haipuu Taa vesitaipalen välkkyvän vyön, Hiljaa kuin tuuli aaltohon untuu, Loitolla, siinnossa tummuvan yön, Myöhään kuin kaiku, saaristoneidon Laulujen laattua, loppuhun soi, Unhotan lemmen, mi hohdetta eloon, Raitista tuulta ja lauluja toi. Hjalmar Neiglick.
Sun nostan taasen satulaas, vien autuaasen maailmaas, oot unelmaisi urho taas ja laveammin laulat.» Alas aaltohon sankari tenhoutuin nyt syöksee kuin rajupilvestä ukkosen vaaja, veti vellamo luo, sitoi silmin ja suin, oli verkkonsa vetreä, taaja; kun sieltä sousi ilmi hän, laill' lapsen nousi leikkivän näki tähdet taivaan hilpeän, ol' eessään elo laaja.
Mutta lempi tuimin tuskineen Kiedottu on kieliin kanteleen, Siksi, ihana ja onneton, Syöksyit kalliolta aaltohon, Myrskymieli mereen myrskyiseen. Dresden 15/7 Meitä on nyt vaan kaksi, Minä ja koirani. Mieheni petti ja juoksi, Vierahan vaimon luoksi. Lapset kaks oli heitä Kulkevat mieron teitä, Vierasta palvellen. Meitä on nyt vaan kaksi, Minä ja koirani. NENIST
Saata sauvasi vetehen, Keppis aaltohon aseta!" Saatti sauvansa vetehen, Aaltohon kepin asetti; Vesi vieryypi mäeksi. Kallioksi kahden puolen, Aalto pilvihin yleni. Jätti pohjan paljahaksi. Mooses mielellä hyvällä, Aivan Aaroni ilossa, Kansa kaikki riemuissansa Menevät meren läpitse, Kuivin jalvoin kulkenevat.
Ja vuodetta aaltohon valmistetaan, Missä morsian sulhonsa löytää. Hän uskoi jo viettelyäänen. Ja Ahti, hän lempii morsiantaan, Se kuolleena aaltohon vaipuu. Ei suutelot saa häntä virkoamaan, Ei lempijän katkera kaipuu. Ei kuule hän viettelyääntä. Ja henki on mennyt ja jäi tomu vaan, Ja huolissa itkee nyt Ahti: Suo Luoja, mä armahan ruumiin saan Kun henkensä maasta jo lähti.
Saata sauvasi vetelien, Keppis aaltohon aseta!» Saatti sauvansa vetehen, Aaltohon kepin asetti: Vesi vieryypi mäeksi, Kallioksi kahden puolen, Aalto pilvihin yleni, Jätti pohjan paljahaksi. Mooses mielellä hyvällä, Aivan Aaroni ilossa, Kansa kaikki riemuissansa Menevät meren läpitse, Kuivin jalvoin kulkenevat.
Hän katsoo aaltohon Kyll' ennen joskus itki tuo, Mutt' aikaa kuivi kyynelvuo. Kun ilta armas ruskottaa Ja untuu viimakin, Ja tähtitaivas kajastaa Ulapan peilihin, Syvyyteen jäykän katsannan Hän luo, ja katsoo, katsoo vaan. Kun tuuli joskus valveuu Ja kalvon rikkoilee, Ja peili särkyy, tummentuu, Ve'en taivas himmenee, Hän vaiti silmäns' ylhä luo Taivaalle, jok' ei hoivaa suo.
Ja kuu on noussut vasta, Se merta valaisee; Ma syleilen armasta lasta, Ja sydämet sykkielee. Ma hempeen sulo huulten Jään rannalle uinuksiin; "Mitä kuuntelet pauhua tuulten? Miks värjyvi kätes niin?" ""Se ei ole pauhua tuulen, Veenneitojen laulu se on; Ma siskoni äänen kuulen, Mi vaipui aaltohon.""